Olemme yksi menestyjistä!

Me Rusttetilla voimme iloksemme todeta pääsevämme jälleen juhlistamaan Kauppalehden Menestyjät-sertifiointia, jo kolmatta vuotta peräkkäin! Sertifikaatin saajana kuulumme valikoituun joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin. Sertifioidun yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne, sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius. Lisäksi saimme Kasvajat-sertifikaatin, jonka voi saada kolme vuotta peräkkäin liiketoimintaansa selvästi kasvattanut yritys.
Toimitusjohtajamme Timo Haapea kiittelee tiimiään: "Varsinkin aikana, jolloin monella yrityksellä on ollut hyvinkin haasteellista, on ilo todeta, että me olemme onnistuneet. Erinomaisen tuloskasvun lisäksi olemme viime vuoden aikana merkittävästi parantaneet mm. tehokkuuttamme ja kannattavuuttamme. Vuosina 2019–2021 Kauppalehden Kestomenestyjä-yrityksiä on vain noin 3 % suomalaisista osakeyhtiöistä, joten olemme etuoikeutettuja kuuluessamme tähän joukkoon. Ilman sitoutunutta henkilöstöämme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme emme olisi nyt tässä. Jatketaan samaan malliin, vahvalla asiantuntijuudella, joustavalla yhteistyöllä ja toimintaamme jatkuvasti kehittäen!"
 

Me kestomenestyjät ja kasvajat juhlimme saavutustamme tänään hybridihengessä toimistollamme, työmailla ja etätyöpisteillämme. Mielellämme ottaisimme vastaan nämä hyvän suoriutumisen tunnukset myös ensi vuonna!

Ota yhteyttä meihin nyt

Ota yhteyttä ammattitaitoiseen myyntiimme. Palveleva suunnittelutoimisto on apunasi kaikissa projektin vaiheissa.

myynti@rusttet.fi
Tel. 050 325 1234

Katso yhteystiedotPyydä tarjous

logo footer

Yhteystiedot

Teknobulevardi 3-5
01530 Vantaa

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tel. 050 325 1234

Y-tunnus: 2807517-8

Rekisteriseloste
Tietosuojaselosteet
Evästeet verkkosivuilla

Suunnittelutoimisto Rusttet Oy

Suunnittelutoimisto Rusttet Oy on kotimainen korjausrakentamisen suunnitteluun, projektinjohtoon ja valvontaan erikoistunut yritys. Meillä on yli 20 vuoden kokemus sadoista linjasaneeraus- ja muista korjaushankkeista asunto-osakeyhtiöissä ja liike/toimistokiinteistöissä. Teemme myös uudissuunnittelua. Yrityksemme on perustettu 2017 ja sille on myönnetty AA-luottoluokitus. 

Ota yhteyttä