Rusttetille Menestyjä 2020-sertifikaatti

Rusttetille Menestyjä 2020-sertifikaatti

Ylpeänä voimme todeta olevamme jo toista kertaa peräkkäin Kauppalehden tunnustama Menestyjä-yritys, yksi suomalaisen kilpailukyvyn ja kehityksen tukipilareista! Kuulumme joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin. Menestyjä-yrityksen profiili rakentuu useista eri osa-alueista, kuten osaavasta yritysjohdosta, omistautuneesta henkilökunnasta, tehokkaista prosesseista sekä kyvystä ymmärtää asiakasta.

Omistajanelikon isännöimänä tiimimme pääsi tänään juhlistamaan tätä yhteistä saavutusta.

”Otamme tämän tunnustuksen nyt erityisen suurella ilolla vastaan, kun koko kuluva vuosi on pandemian muodossa tuonut mukanaan odottamattomia käänteitä. Vaikka meillä kauppa on edelleen käynyt vilkkaasti, ympärillämme on paljon yrityksiä joilla ei mene niin hyvin. Olemme etuoikeutettuja päästessämme juhlistamaan taloudellista menestystämme tällaisena aikana. Suurimman työn tässä on tehnyt henkilöstömme. Arkemme on pyörinyt samalla vauhdikkaalla tahdilla vaikka jokainen meistä on joutunut opettelemaan uusia tapoja tehdä töitä, ajoittain hyvinkin koettelevissa olosuhteissa. Selvää on että ilman motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta tiimiämme emme pääsisi tänään näitä menestyksen maljoja nostamaan”, toteaa Timo Haapea, toimitusjohtajamme ja yksi yrityksen omistajista.

”Kun Rusttet kolme vuotta sitten perustettiin, halusimme luoda luotettavan, aikaansaavan ja ketterästi ongelmia ratkaisevan organisaation, jonka asiantuntijat osaavat kertoa mitä milloinkin kannattaa tehdä ja vastata sekä ison että pienen asiakkaan todellisiin tarpeisiin, kustannustehokkaasti. Täysin kotimaisena ja suomalaiset arvot omaavana yhtiönä tahtotilamme on tehdä asiat paremmin, olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä jolla on läpinäkyvät ja matalat toimitusketjut. Tunnistamme itsemme Menestyjä-yrityksille asetetuista kriteereistä”, kertoo Kim Rinne, yksi Rusttetin neljästä omistajajäsenestä. 

”Tekijöillemme haluamme jatkossakin olla matala organisaatio jossa pääsee kehittymään oman alansa mestariksi, saa mahdollisuuden vaikuttaa ja pääsee kehittämään kasvuyrityksen toimintaa alalla arvostetun asiantuntijajoukon tukemana. Hyvä tiimihenki, huumorintaju, sisu ja kyky joustaa jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä ovat ominaisuuksia jotka tiimimme jakaa. Kaikkea tätä tarvitaan huomennakin, jotta voimme aina uudelleen olla ylpeitä suorituksestamme”, komppaavat omistajat Jan Räsänen ja Tuomas Ylä-Mononen.  

Kaikki me Rusttetlaiset olemme yhtä mieltä siitä että nämä yhteiset, pienet ja arkiset juhlahetket ovat nyt tarpeen, kun edessä on pitkä liuta pimeneviä päiviä, hiukan aikaisempia pidemmältä tuntuva talvi ja hybridityön myötä harvenneet kollegan kohtaamiset. Malja siis kaikille meille, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, joiden ansiosta tässä olemme!